Mua ärsyttää niin paljon! En siedä ihmisten valehtelua, itsekkyyttä ja kaksinaamaisuutta! Vaikka mulle ei olla nyt isosta jutusta valehdeltu tai no miten sen ottaa kelle iso kelle ei, niin oon tosi vihainen. Itsekkyys nyt on tietyssä määrin ihan ymmärrettävää, kunhan se ei mene yli. Silti ärsyttää ihmiset, jotka asettavat aina itsensä etusialle, välittämättä muiden ihmisten tunteista. Kaksinaamaisuus onkin omaa luokkaansa, siitäki mulla on valitettavasti kokemusta ja se vasta sattuukin kun luulee, että joku on ystävä mutta ei todellisuudessa olekkaan vaan yht äkkiä antaa kaiken tulla mitä mieltä onkin ollut susta, siinä tuntee itsensä niin tyhmäksi, miksi on edes luottanut? Useasti kun uskallan luottaa niin valitettavasti se ei ole kannattanut....
Vieläkään en ole päässyt yli, että luulin löytäneeni elinikäisen ystävän, mutta kaikki valui hetkessä pois.... Kaikki ne vuodet, mitä tunnettiin niin yhden hetken jälkeen, mikään ei voi enää palata ennalleen. Muutamassa viestissä saa kuulla sen mitä se "ystävä" on ajatellut musta. Se sattuu ja kovaa.... Se tekee mut surulliseksi ja toisaalta vihaiseksi. Luulin että olin hänelle hyvä ystävä tai ainakin yritin parhaani mukaan olla, enkä mielestäni ole loukannut tätä henkilöä tieten tahtoen. En ole halunnut hänelle pahaa, pelkkää hyvää toivon edelleenkin hänelle koko sydämeni pohjasta, mutta enää en voi olla osa hänen elämäänsä, koska hän ei halua mua siihen. Se tuntuu niin pahalta ja yksinäiseltä.
Tulipas kunnon purkaus tänne... Noh jos se taas tästä helpottais.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti